Petit bleu de gascogne

C.I.E FI MVA EE MVA LV MVA EEV-15 EEJV-15 EUJV-15 JV-15 V-15 BALTV-16 EEV-17 J'Eleta Des Gorges De Ciara, Eleta
s. 6.8.2014




5/2017


Eleta Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä

Eletan sukutaulu


Kasvattaja: Damien Debrosse, Ranska
Omistajat: Mirva Kääriäinen

Eleta on pitkän haaveilun ja sinnikkään etsimisen tulos. Tammikuussa 2014 aloin tosissani etsimään pentua rodun alkuperämaasta Ranskasta. Tiesin, että ranskalaisiin kasvattajiin oli lähes mahdotonta saada yhteyttä. Saati, että he myisivät pentua ulkomaille. Päätin kuitenkin yrittää.

Kirjoitin muutamalle kasvattajalle englanniksi sähköpostia, sillä en itse osaa ranskaa. Ilokseni sain vastauksen. Minulle vastasi kasvattaja, jonka koiria olinkin jo ihaillut hänen kotisivuillaan. Kasvattaja kertoi, että hän oli aikeissa astuttaa erittäin kauniin ja mukavasukuisen nuoren nartun, Hedenin, kesällä 2014. Tein suunnitteilla olevaan yhdistelmään alustavan pentuvarauksen ja jäin innolla odottamaan kesää.

Elokuussa 2014 syntyi viimeinkin kauan odotettu pentue Ranskaan. Pentueessa oli 11 pentua, 6 urosta ja 5 narttua. Heti ensimmäisistä kuvista mitä näin pennuista ihastuin tiettyyn narttupentuun. Se oli pullukka tyttö, jolla oli kaunis pään muoto. Tunne tähän tiettyyn pentuun vahvistui kokoajan kun pennut kasvoivat. Sovimme kasvattajan kanssa, että pentujen kasvaessa isommiksi tekisimme yhdessä valinnan mikä viidestä tyttöpennusta lähtisi Suomeen. Pentujen ollessa noin 9 viikon ikäisiä kasvattaja kertoi että hänellä oli ajatus siitä mikä pennuista voisi olla minulle sopiva. Kerroin hänelle oman suosikkini narttupennuista ja iloksemme olimme katsoneet samaa pentua minulle. Pennun nimeksi päätin antaa Eleta, joka tarkoittaa valittua. Nimi ei voisi olla osuvampi.

Marraskuussa 2014 lähdimme viimein Tepon kanssa hakemaan Eletaa Ranskasta. Matka Ranskan maaseudulle Eletan kasvattajan luokse ylitti kaikki odotuksemme. Näimme kasvattajan luona Eletan äidin ja sisaruksia sekä useita muita samanrotuisia koiria. Olemme kiitollisia Eletan kasvattajan ystävällisyydestä, sydämellisyydestä ja ennakkoluulottomuudesta.

Eletan pentuaika on yllättänyt meidät positiivisesti. Eleta oli heti Suomeen saavuttuaan lähestulkoon sisäsiisti. Se on luonteeltaan hyvin nöyrä, kiltti, energinen ja tottelevainen pentu. Eletassa on mukavasti vauhtia ja tekemisen meininkiä, mutta se osaa myös rauhoittua. Sillä on vahva laumavietti ja se omaa erittäin hyvät sosiaaliset taidot muiden koirien kanssa.

Riistasta Eleta on hyvin kiinnostunut ja onkin ottanut ensimmäiset lyhyet jänisajonsa 6 kuukauden iässä. Aika näyttää, miten Eleta tällä saralla vielä kehittyy. Tähän asti voimme vain todeta olevamme erittäin tyytyväisiä tähän kauniiseen siniseen helmeen, jonka Ranskasta saimme. Eleta on toden totta ollut kaiken haaveilun, odotuksen ja jännityksen arvoinen.

Suuren suuret kiitokset Eletan kasvattajalle Damien Debrosselle tästä ranskalaisesta helmestä!



Näyttelyt:


VUOSI 2017:

Suomen Bassetkerho erikoisnäyttely 18.8.2018
tuomari: Elisabeth Moseby, Norja
tulos: jälkeläisluokka 1 KP BIS1 jälkeläisluokka
arvostelu:
Progeny group with a brood bitch and 4 puppies. Typical and similar in type. Mom has given her best features to her kids. Good heads. Good characters. Good movements. Credit to the breeder. 1 5 6 7

************************************************

Suomen Bassetkerho erikoisnäyttely 18.8.2018
tuomari: Elisabeth Moseby, Norja
tulos: ERI VAK1 SA PN2
arvostelu:
56 cm. 4 years old. Lovely feminine champion bitch. Excellent head. Healthy eye. Low set ear. Good neck. Prominent fore chest. Well laid shoulder. Good spring of ribs. A bit short in croup. Balanced angulations. Tidy feet. Good bone. Moves freely. Super temperament. Well presented. In excellent condition.

************************************************

Tallinna INT 4.6.2017 Viron Voittaja 2017
tuomari: Birte Scheel, Tanska
tulos: ERI VAK1 SA PN1 VSP SERT CACIB EEV-17
arvostelu:
Almost 3 years. Nice feminine head and expression. Good forechest. Straight front legs. Enough neck. Well developed body. Well angulated behind. Free movement. A bit wide in front. Nice coat and colour.

************************************************

Helsinki INT 21.5.2017
tuomari: Liliane De Ridder-Onghena, Belgia
tulos: ERI VAK1 SA PN1 ROP CACIB
arvostelu:
Almost 3 years. Scissorbite. Nice lenght of head with nice toplines and right nose bridge. Nice dark eye. Good supple ears. A good front and shoulders. Would prefer stroger topline. Is rather loose in underline and quite rounded in croup. Offers a better picture when moves around.

************************************************


VUOSI 2016:

Riika, Latvia INT 12.11.2016 Baltic Winner 2016
tuomari: Johannes Boelaars, Hollanti
tulos: ERI VAK1 SA PN1 ROP SERT CACIB Baltic Winner 2016 & LATVIAN MUOTOVALIO
arvostelu:
Excellent type & size, very nice color. Correct body proportions, pleasing head with correct details. Excellent front, needs to improve topline, nice rear, moves well.

************************************************

Mikkeli RN 6.8.2016
tuomari: Perttu Ståhlberg, Suomi
tulos: ERI AVK1 PN1 ROP SERT RYP-4 SUOMEN MUOTOVALIO
arvostelu:
Hyvä vahvuus. Oikeat mittasuhteet. Hyväilmeinen pää. Hyvät silmät ja korvat. Erinomainen runko. Tasapainoisesti kulmautunut. Hieman alaskiinnittynyt häntä. Hyvä väri ja karvanlaatu. Liikkeessä hieman pehmeä selkä. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Miellyttävä käytös. Esiintyy hyvin.

************************************************

Helsinki KV 22.5.2016
tuomari: Laurent Pichard, Sveitsi
tulos: ERI NUK1 SA PN1 VSP SERT CACIB
arvostelu:
Proper breedtype. Excellent head. Typical coat & color. Clean neck and shoulder. Proper skull. Bite ok. Excellent feet. Slightly narrow behind. Correct drive. Nice temperament.

************************************************

Suomen Bassetkerhon erikoisnäyttely Lohja 5.5.2016
tuomari: Jette Ramvad, Tanska
tulos: ERI NUK1 SA PN1 ROP SERT
arvostelu:
20 months feminine bitch of excellent type. Good size and proportions. Lovely head. Very noble. Lovely dark oval eyes. Strong scissor bite. Correct low ear set with good lenght. Nice neck and topline. A little falling croup when she is standing. Verynice fore chest. Well angulated. Well rounded rib cage. Nice bone and feet. Nice parallel movement. Sweet temperament. Nice skin and lovely blue color.

************************************************

Tampere KV 30.4.2016
tuomari: Marina Markio, Suomi
tulos: ERI NUK1 SA PN1 ROP SERT CACIB
arvostelu:
Erinomaista tyyppiä. Erittäin hyvä pää ja korvat. Normaalisti kulmautunut. Jyrkkä lantio. Runkoon sopiva luuston vahvuus. Liikkuu riittävällä askeleella. Hyvä väritys. Hyvä luonne.

************************************************


VUOSI 2015:

Helsinki Voittaja 2015 6.12.2015
tuomari: Birte Scheel, Tanska
tulos: ERI JUK1 SA PN1 VSP SERT Junior Voittaja 2015 sekä Voittaja 2015
arvostelu:
16 months, nice young female. Beautiful feminine head & expression. Correct bite. Well set ears. Good lenght of neck. Enough body for her age. Well angulated behind. Parallel movement with good drive. Nice coat & color.

************************************************

Oslo, Norja 5.9.2015
tuomari: Barbara Müller, Sveitsi
tulos: ERI JUK1 ROP-JUN PN2 EUJW-15

************************************************

Heinola 23.8.2015
tuomari: Massimiliano Mannucci, Italia
tulos: ERI JUK1 SA PN1 ROP SERT
arvostelu:
Pleasant feminine head. Typical ear set and lenght. Excellent chest, bone and feet. Moves really well. The croup is just a bit over angulated.

************************************************

Bassetkerhon erikoisnäyttely, Tuusula 5.7.2015
tuomari: Jan Ryk, Puola
tulos: ERI JUK1 SA PN1 ROP-juniori ROP SERT BIS3-juniori
arvostelu:
Very promising bitch. Nice head. Strong neck. Chest a little bit flat. Good lines and angulations. Very good movement.

************************************************

Riihimäki KR näyttely 7.6.2015
tuomari: Soile Bister, Suomi
tulos: ERI JUK1 SA PN1 ROP SERT
arvostelu:
Hyvin kaunis & tasapainoinen. Hyvin kehittynyt feminiininen nuori narttu. Erinomainen pää ja hyvät pitkät korvat. Hyvä runko ja kulmaukset. Hieman ulkokierteiset takakäpälät. Hyväasentoinen häntä. Hyvä sivuliike, hieman kinnerahdas takaa. Hyvä väritys ja miellyttävä luonne.

************************************************

Viron voittaja 2015 30.5.2015
tuomari: Perttu Ståhlberg, Suomi
tulos: ERI JUK1 SA PN1 JUNSERT ROP EST JW-15 EST W-15
arvostelu:
Correct type and propotions. Correct lines and head. Good neck. Well developed body for age. Well angulated. Good strenght for age. Good coat and colour. Still soft movement and loose elbows. Moves with long steps. Nice temperament.

************************************************

Helsinki KV 24.5.2015
tuomari: Erja Nummi, Suomi
tulos: ERI JUK1
arvostelu:
Oikea tyyppi ja mittasuhteet. Oikealinjainen, vielä kevyt pää. Hyvät korvat. Kaunis kaula. Vielä kovin pehmeä ylälinja. Pitkähkö lanneosa. Sopiva rungon syvyys. Riittävä eturinta. Tasapainoisesti kulmautunut. Ylälinja kovin pehmeä liikkeessä. Hyvä askelpituus. Kyynärpäät vielä ulkonevat. Oikea karvanlaatu. Miellyttävä käytös.

************************************************

Sipoo ryhmänäyttely 10.5.2015
tuomari: Irina Poletaeva, Suomi
tulos: ERI JUK1
arvostelu:
Erittäin lupaava, vielä pentumainen. Hyvä luusto. Hyvät pään mittasuhteet. Hieman liian avoimet silmäluomet. Saksipurenta. Oikeat korvat. Hyvä kaula. Erinomainen säkä. Pehmeä selkä. Köyristää ylälinjaa. Pitkähkö lanne. Hyvä rintakehä ikäisekseen. Hyvät kulmaukset. Melko hyvä sivuliike. Tarvitsee aikaa kehittyäkseen.

************************************************

Helsinki pentunäyttely 10.01.2015
tuomari: Niina Huttunen, Suomi
tulos: PEK1 KP ROP-pentu RYP4
arvostelu:
Tasapainoisesti kehittynyt 5kk vanha narttupentu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä pää, jossa oikea ilme. Hyvä kaula. Tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä raajaluusto ja rintakehä ja selkälinja ja lantio. Liikkuu hyvällä askelpituudella, vielä hieman kapeasti takaa leveästi edestä. Esiintyy erittäin hyvin.